HKScan

HKScan on osa pohjoismaista HKScania. Sen tehtävänä on palvella suomalaisia naudan-, sian- ja broilerinlihan sopimustuottajia ja hankkia HKScanin tarvitsema liha jatkojalostettavaksi.

Focus Flow on suunnitellut jatkuvassa yhteistyössä suomalaisille maataloustuottajille suunnattua HKScan-brändin mukaista erottuvaa ja tuloksekasta markkinointiviestintää.

Next Generation -koulutuskampanja

HKScan lanseerasi uuden, nuorille tuottajille suunnatun Next Generation -koulutusohjelman lokakuussa 2018. Tavoitteena on ohjelman avulla varmistaa tilojen sukupolvenvaihdokset sekä turvata kotimaisen tuotannon kilpailukyky myös tulevaisuudessa. Koulutus käynnistyy tammikuussa 2019.

Focus Flow loi uudelle ohjelmalle konseptin, identiteetin ja lanseerauksen, jonka avulla tavoitetaan pääkohderyhmä 18 - 35 -vuotiaat tuottajat tai tuottajaksi ryhtymistä harkitsevat. Lanseeraustoimien tavoitteena oli saada laadukkaita, relevantteja hakemuksia uuteen ohjelmaan.