Mikko Pöykkö

Mikko Pöykkö

09 toukokuuta 2017

Kilpailu ammattioppilaitosten verkkosivujen kesken kovenee

Ammattioppilaitokset ovat parantaneet digitaalista viestintäänsä viime vuodesta. Samalla kun kärkisijoille on entistä enemmän tunkua, uhkaa osa sivustoista jäädä pahasti jälkeen.

Ammattioppilaitosten verkkoanalyysi 2017

Verkkosivusto on myös jokaisen ammattioppilaitoksen tärkein myönteistä asiakaskokemusta rakentava markkinointiviestinnän kanava. Siksi analysoimme 2017 keväällä 35 merkittävimmän suomalaisen ammattioppilaitoksen verkkosivut näkyvyyden ja vaikuttavuuden näkökulmasta. Analyysi on jatkoa keväällä 2016 toteutetulle analyysille, jossa käytimme täsmälleen samoja mittareita. Tänä vuonna täydensimme selvitystämme kyselyllä, jossa kartoitimme ammattioppilaitosten omaa näkemystä verkkosivustoistaan. 

Kärki levenee, heikoimmat jäävät selkeämmin jälkeen.

Sivustot ovat vaikuttavampia kuin viime vuonna, sillä hyvään suoritukseen nousee nyt neljä sivustoa edellisen vuoden kahden sijaan. Mutta parhaillakin on vielä petrattavaa, vaikka oppilaitokset itse pitävät sivustojaan verrattain hyvinä ja antavat sivustoilleen keskimäärin arvosanan 8+. Näkyvyyden suhteen kehitys on ollut maltillisempaa. 

Kestomenestys vaatii jatkuvaa kehittämistä. Verkkosisältöjen pitää elää ajassa sekä substanssin että esitystapansa osalta. "Nuoret ovat nopeimpia uusien digitaalisten ominaisuuksien käyttöönottajia ja oppilaitosten pitää pystyä vastaamaan heidän vaatimuksiinsa", verkkosisältöstrategi Timo Vennonen toteaa.

Vaikka monella meistä on käytössään jo kolmas tai neljäs älypuhelin, tuntuu että mobiilin käyttökokemuksen vaatimukseen on vasta nyt oppilaitoksissa herätty. Vastaajat toivat responsiivisuuden ja mobiilikäyttökokemuksen esiin tärkeimpänä yksittäisenä kehityskohteena omilla verkkosivustoillaan.

Myynti hiipii vähitellen myös oppilaitoksiin

Oppilaitosten rahoituksen leikkaukset ajavat ammattioppilaitoksia hakemaan tuloja myytävistä koulutuspalveluista. Oppilaitosten on tuotava aikuiskoulutuspalvelut ja yrityspalvelut aiempaa paremmin esille.  

Digitalisaatio avaa jatkuvasti mahdollisuuksia sekä koulutuspalveluiden kehittämiseen että niiden myymiseen. "Ammattioppilaitosten tulevaisuuden menestyjiä ovat ne, jotka omaksuvat nopeasti liike-elämästä tutut digitaaliset markkinoinnin ja myynnin työkalut verkkokaupoista online-markkinointiin", Recommendedin digitaalisen vaikuttavuuden asiantuntija Tero Heittola ennustaa.

Monet ammattioppilaitokset pääsisivät nopeasti kiihdytyskaistalle siirtymällä jatkuvaan ja nopeaan kehittämiseen nykyisen muutaman vuoden välein toteutettavan kokonaisuudistuksen sijaan. 

Selvitys on toteutettu Focus Flow´n ja Recommended Finlandin yhteistyönä.

Haluatko tarkan analyysin oppilaitoksesi verkkonäkyvyydestä ja vaikuttavuudesta?

Analyysin lisäksi saat yksilölliset kehityskohteet ja toimenpidesuunnitelman. 

 

Ota yhteyttä!

Mikko Pöykkö
mikko.poykko@focus.fi
040 570 5532

Tero Heittola
tero.heittola@reco.fi
040 726 1977

Tagipilvi

, ,

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Lähetä kommenttisi